Onko kuolema etuoikeus vai välttämätön paha?
Kuka pakottaa elämään, jos jokainen päivä on tuskaa? Velvollisuudentunto läheisiä kohtaan vai kuolemanpelko. Jos kuolemanpelon on jo voittanut, kuinka kauan velvollisuudentunto pitää hengissä?
Sanovat, että kuoleman jälkeen ei ole sitten mitään. "Se on sitten loppu." Entä sitten? Tuska ainakin loppuu. Sitähän minä haluan. Tämän kalvavan tuskan, raastavan kivun pois. Henkisen piinan loppuvan. Mitä sitten, jos se on lopullista. Eihän kukaan elä ikuisesti. Ehkä minun aika on tullut nyt. Jos ja kun se on oma valinta, ei läheisten tarvitse tuntea olevansa syyllisiä. Kenenkään ei tarvitse miettiä "JOS"... Silloin on vain tehnyt valinnan ja päässyt pois. Eikö läheiset hyväksyisi valintaa? Kun ajattelee, sehän on helpotus kaikille. Tuska on ohi. Valinnan tehneeltä. Minulta. Läheiset surevat ja kaipaavat, mutta heitä lohduttaisi ajatus etten tuntisi enää kipua.
Onko kuolema lopulta niin paha asia? Länsimaissa kyllä. Mitä kirkko opettaa itsemurhasta? Onko se synti? Jos Jumala on olemassa ja "Jumala antaa jokaiselle sen verran kuin jokainen jaksaa kantaa", miksi itsemurhia sitten on? Jokin ei sovi kuvioon.
Jokin on pielessä.
Kuolema.
Elämä.
Halu kuolla.
Halu elää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti