Milloin tämä loppuu? Tämä tunne, että en riitä. Miten saisin hetken rauhan? Haluaisin vain nauttia rakkaudesta ja siitä tunteesta. En vain osaa... Yritän niin kovin pysyä tässä hetkessä! Varon sähläämästä. Varon niin kovasti koko ajan. Joka päivä. Ja sitten ne tunteet ja pelot tulevat öisin. Unissa sekoilen, teen pahoja, satutan toisia - henkisesti. Aivan kuin en ansaitsisi onnea todellisuudessa.
Päivät ovat pidempiä kuin yöt. Haluaisin ryömiä peiton alle ja piiloutua. Piiloutua itseltäni. Teen aikatauluja ja toimin niiden mukaan, ilman ajatuksia ja tunteita. Tiedän, että rakastan ja silti pelkään. En vain osaa olla normaali!
Kumpi on pahempi: melu vai rauha? Melussa ei kuule omia ajatuksia. Omassa rauhassa ne ajatukset tulevat. Eivät jätä rauhaan. Ajatukseni alkavat kiertää ja haluavat tuhota kaiken. Kaiken.
Pelasta minut! Pelasta minut itseltäni!
Diapam.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti