Kun olin laiha, olin onnellinen. Näin ainakin kuvittelen, muistelen. Tunsin suunnatonta mielihyvää pohtiessani annosteni kalorimäärää, reisieni paksuutta. Muistan, kuinka minä -aikuinen ihminen- tein äitini ja sisareni hulluksi eräänä lauantaina. Shoppailun lomassa pohdin jalkojani, ravintolassa kaloreita... Näin jälkeenpäin miettiessäni tuota(kin) päivää, ihmettelen itseäni. Miten olin niin sekaisin? Vai olenko enemmän sekaisin nyt? Toivonhan olevani laiha, mutta terve.
Kuinka terve voi olla size zero -ihminen, nainen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti