Hyvä & Paha

Mitä ihminen "ansaitsee" tai "kestää"? Entä sanonta (menee jotensakin näin): jokaiselle annetaan se, minkä jaksaa kantaa. Äh, en muista tarkalleen... mutta edelleen: miksi joku ei jaksa? Miksi jollekin annettiin liikaa? Kuka teki virheen? Jumala? Jeesus? Vai Allah? Sama se... tuo kaikki romuttaa uskoni -pikkuhiljaa- Jumalaan. Jumalaan haluaisin/halusin uskoa. Johonkin, joka pitäisi huolta. Joku, joka ei hylkäisi. Mutta miksi jollekin sitten annetaan kannettavaksi enemmän kuin hän jaksaa. Miksi itsemurhia, masennusta, pahoinvointia on?

Miksi on surua, ahdistusta ja tuskaa? Tottakai elämään kuuluu suru ja tuska - ahdistuskin välillä. Mutta se pohjaton tuska, joka pakottaa itkemään. Tuska lyö lävitsesi kuin salama ja vain makaat kylpyhuoneen lattialla. Itket, huohotat ja rukoilet jotain - jotain, joka ei auta. Joku, joka on jättänyt sinut yksin.

Mihin uskoa enää? Pohjattomaan tyhjyyteen(kö)?

Olen pohtinut tätä paljon ja ehkä (pohjattomaan) tyhjyyteen uskominen on kaikkein pelottavinta. Mitä sitten tämän jälkeen? mitä tulee kuoleman jälkeen? En haluaisi uskoa, että tämä on tässä. Turvallisinta (lapsellisinta?) on uskoa Jumalaan. Jeesukseen. Allahiin. Johonkin korkeampaan Voimaan. Mikä tai Kuka se itsekullekin sitten on.

Ei ole hyvä olla yksin ja usko johonkin vain tuo turvaa. Ihan helvetin lapsellista.

Lapsellista on myös ajatella, että jos on jokin ylempi hyvä, on "pakko" olla olemassa myös paha. Pahuus. Mihin tämä ajattelumalli sitten johtaa? Että meitä vie joku piru, pirullinen pahuus? Vai että me olemme vain heikkoja, ihmisiä ja on olemassa vain hyvyys, Jumala.

Hhhhmmm... liikaa ajateltavaa. Liikaa jossittelua.