Minun rakkaani, minun oma rakkaani. Mikä sinusta tekee erilaisen kuin niistä muista? Ne muut aikaisemmat ovat olleet merkityksettömiä. He ovat olleet ohimeneviä valloituksia, jotka eivät ole merkinneet mitään. Pelinappuloita. Kuinka minä riitän, olenko tarpeeksi hyvä etc. Loputtomiin todistelua itselleni, että minä riitän, olen mukava, kaunis... riittävän hyvä naisena ja rakkauden kohteena.
Kuka sinä olet? Mukava, hauska, uskomattoman hyvännäköinen mies. Sellainen, joita näkee vain harvoin, ei oikeastaan koskaan. Se mies, jota katsoo kadulla ja pohtii: "onko tuollaisia oikeasti olemassa"? Juuri sellainen, jonka naistakin katsoo ja pohtii ovatko he ns. sopiva pari. Ironista. Niinhän minäkin teen... koko ajan. Olenko minä tarpeeksi hyvä sinulle. Nyt. Koskaan.
Ja silti.
Tiesin, että sanot sen. Näin sen silmistäsi jo päiviä aikaisemmin ennenkuin sanoit sen. Ja sitten sanoit sen: "Mä rakastan sua."
Mitä olisit halunnut kuulla? Minä sanoin sinulle: "Niin minäkin sinua". Paniikki velloi sisälläni, kun mietin mitä rakkaus on... paniikki valtasi ruumiini, jokaisen jäseneni. Sinä olit päälläni ja niin kauniin kiinni minussa. Aidosti, rehellisesti. Vain minä olin rikki sisältä. Jokin muuttui sillä hetkellä ja muutti kaiken. Lopullisesti.
Olet minussa, rakastelet minua niin kauniisti... haluaisin vain itkeä. Olen sinun ja haluan olla sinun. Haluan sinun olevan minussa. Rakastavan minua niin ettet koskaan näkisi virheitäni - näkisit vain rakastamasi ihmisen.
Haluan nukahtaa viereesi, herätä vierestäsi - olla sinun.
Onko se rakkautta?
Eikö se ole rakkautta?
Onhan?
Eikö?
On?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti